keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Valikoituja uutuuslevyjä #6

Jouluruuhkasta ja sen jälkivaikutuksista selviydyttyämme pääsemme taas purkamaan viime kuukausien aikana julkaistujen uutuuslevyjen sumaa; tässä tämän vuoden ensimmäinen valikoima.

Giuliano d'Angiolini / Simmetrie di ritorno (Edition RZ 10020).
Keskiaikaisen musiikin ja kansanmusiikin tutkijana toimiva Giuliano d'Angiolini on hylännyt musiikissaan tyystin länsimaiselle klassiselle musiikille tyypilliset monimutkaiset rakenneperiaatteet, päämääränään luoda "maiseman kaltaista" musiikkia jota kuuntelijan ei ole tarkoitus "ymmärtää" vaan ainoastaan havainnoida. Levyllä kuullaan kuusi meditatiivista teosta erikokoisille kamariyhtyeille, pianolle ja lauluäänelle. Ääninäytteitä säveltäjän kotisivuilla

J.S. Bach / Violin Concertos SACD (Channel Classics CCS SA 30910).
Rachel Podger, viulu; Brecon Baroque.
Barokkimusiikkiin erikoistunut brittiviulisti Rachel Podger soittaa tällä levyllä Bachin viulukonsertot perustamansa Brecon Baroque -yhtyeen kanssa. Yhtye koostuu tällä levyllä vain yhdestä soittajasta kutakin ääntä kohti, eli Podgerin lisäksi musisoimassa on viisi jousisoittajaa ja cembalisti. Tuloksena on kamarimusiikillinen tulkinta, joka ehti saada ClassicsTodayn arviossa täydet pisteet sekä esityksestä että äänityksestä.

Béla Bartók / Piano Concertos 1-3 (Chandos CHAN 10610).
Jean-Efflam Bavouzet, piano; BBC Philharmonic, joht. Gianandrea Noseda.
Ranskalaispianisti Jean-Efflam Bavouzet'lla (s. 1962) pitää kiirettä; välittömästi Debussyn pianomusiikin kehutun kokonaislevytyksen jälkeen ilmestyi ensimmäinen osa Haydnin pianosonaattien vastaavasta, ja nyt ovat vuorossa Bartókin virtuoosimaiset pianokonsertot. Huippukritiikkejä keränneestä levystä saattaa tulla varteenotettava vaihtoehto Vladimir Ashkenazyn, Andras Schiffin ja Geza Andan vastaavien rinnalle.

Dietrich Buxtehude / Scandinavian Cantatas (DaCapo 6.220534).
Theatre of Voices, joht Paul Hillier.
Paul Hillierin johtama Theatre of Voices esittää tällä levyllä Dietrich Buxtehuden hieman harvemmin kuultuja sävellyksiä sekä latinan- että ruotsinkielisiin teksteihin. Vokaaliteosten lomassa säveltäjän urkuteoksia soittaa vastikään samalle levymerkille Buxtehude-kokonaislevytyksensä viimeistellyt Bine Bryndorf.

Frédéric Chopin / The Piano Concertos DVD (Accentus ACC 20104).
Jevgeni Kissin, Nikolai Demidenko, piano; Varsovan filharmonikot, joht. Antoni Wit.
Taltiointi Varsovassa pidetystä Chopinin 200-vuotisjuhlakonsertista, jossa Jevgeni Kissin ja Nikolai Demidenko esittivät säveltäjän molemmat pianokonsertot (Demidenko ensimmäisen, Kissin toisen konserton). Videonäytteitä levy-yhtiön kotisivuilla





Thierry Escaich - Live Improvisations SACD (Aeolus 10691).
Thierry Escaich, urut.
Lapuan urkufestivaalilla taannoin vieraillut ranskalainen huippu-urkuri Thierry Escaich piti viime vuonna konsertin Debassa, Baskimaassa, vastikään valmistuneilla Santa Marian kirkon uruilla. Yhtenä parhaista improvisoivista urkureista pidetylle Eschaichille tyypilliseen tapaan ohjelmassa oli Bachin, Jehan Alainin ym. teosten lisäksi improvisaatioita. Koko konsertti äänitettiin, ja seuraavana päivänä Escaich nauhoitti tätä levyä varten vielä lisää improvisaatioita korvaamaan konsertin sävelletyn ohjelmiston. Levyllä vierailee lisäksi paikallisen txistu-huilun taitaja José Ignacio Ansorena. Ääninäytteitä levy-yhtiön kotisivuilla

Leos Janácek / Jenufa DVD (Arthaus 107183).
Gran Teatre del Liceu, joht. Peter Schneider;
Nina Stemme, Jorma Silvasti et al.
Leos Janácekin traagisen, realistisen oopperan päärooleissa ruotsalainen sopraano Nina Stemme ja Metropolitanin lavallakin Lacan roolia laulanut tenori Jorma Silvasti. Vuonna 2005 Liceussa taltioidun esityksen ohjauksesta vastaa Olivier Tambosi, joka tulee ensi vuoden syksynä ohjaamaan Kansallisoopperaan Janacekin oopperan
"Tapaus Makropulos".




Wolfgang Mitterer / Stop Playing (Col Legno WWE 20296).
Itävaltalainen säveltäjä ja urkuri Wolfgang Mitterer (s. 1958) on luonut studioteknologiaa hyväksikäyttäen levyllisen musiikkia kolmelle urkurille, äänittäen kaikki osuudet itse (kolmessa eri kirkossa) ja rakentaen äänityksistä jälkikäteen editoimalla tämän levyn. Pitkän uran myös elektroakustisen musiikin parissa tehnyt Mitterer ei kuitenkaan käytä tällä levyllä elektronisia ääniä tai äänenkäsittelyä, vaan levyn ovelan otsikon mukaisesti ainoastaan urkuäänikertojen hämmästyttävän monipuolista palettia.
Ääninäytteitä levy-yhtiön kotisivuilta: "Grand Jeu", "Timpani"

Arvo Pärt / Pilgrim's Song (Estonian Record Productions ERP 2309)
Chamber Choir Voces Musicales / Tallinn Sinfonietta, joht. Risto Joost.
Viron musiikkiakatemian opiskelijoista vuonna 1999 perustettu, useasti palkittu kamarikuoro Voces Musicales on äänittänyt ensimmäiselle levylleen Arvo Pärtin musiikkia; pääteoksena on Te Deum (1985). Levy sai täydet pisteet BBC Music Magazinen arvioijalta, jonka mukaan levytys ei jää jälkeen Tõnu Kaljusten kuuluisasta versiosta (
ECM 1505).
Ääninäytteitä levy-yhtiön kotisivuilla


Franz Schubert / Winterreise SACD (Linn Records CKD 371).
Peter Harvey, baritoni; Gary Cooper, fortepiano.
Peter Harvey ja Gary Cooper ovat tällä levytyksellään pyrkineet riisumaan Schubertin laulusarjan ylle kasautuneet modernien esityskäytäntöjen kerrokset - luodakseen mahdollisimman autenttisen, Schubertin näkemykselle uskollisen äänikuvan. Levyllä on soittimena on jäljennös vuoden 1823 fortepianosta, mikä mahdollistaa modernia flyygeliä hienovaraisemman ja intiimimmän tulkinnan niin pianistille kuin laulajallekin. Ääninäytteitä levy-yhtiön kotisivuilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti